Syke- ja aktiivisuusmittarit ovat erinomaisia motivaattoreita

Itsensä motivoiminen liikkumiseen voi joskus tuntua hankalalta. Uutta innostusta voi esimerkiksi hakea Polarin aktiivisuus- ja sykemittareista.

Hiipuuko treenimotivaatio?

Treenimotivaation hiipuminen saattaa johtua uusien haasteiden puutteesta. Ehkä saman tekeminen turhauttaa eikä tuloksiakaan juuri synny. Suorituksiaan tarkkailemalla, oppii oivaltamaan koska on aika siirtyä uudelle, hiukan kovemmalle tasolle, mikä yleensä myös synnyttää uutta innostusta.

Sykemittari on hyvä apuväline suorituksen tarkkailuun. Voi seurata esimerkiksi lenkkien kestoa, pituutta, millaisilla sykealueilla liikuttiin ja paljonko kaloreita kului.

Juoksija tarkistaa tuloksen Polar M600 -urhielukellosta
Sykemittari antaa lenkin jälkeen yhteenvedon treenistäsi ja sinun on helppo seurata juoksusi kehittymistä.

Sykemittarista tulokset saa myös automaattisesti synkronoitua sähköiseen verkkopalveluun, joka toimii myös harjoituspäiväkirjana. Polar M430 -juoksukello on erinomainen vaihtoehto innokkaille urheilijoille, jotka haluavat monipuolista dataa urheilusuorituksistaan. Polar A370-fitnessmittari on puolestaan virtaviivaista ulkonäköä arvostavan ja erilaisia sisäliikuntalajeja harrastavan valinta.

Kuvassa salikuntoilijalle on ranteessa Polar A370 -fitnessmittari
Polar A370 on tyylikäs fitnessmittari, joka sopii erityisesti kuntosali- ja ryhmäliikuntaharjoitteluun

Sykemittari toimii tavoitteiden selkeyttämiseen ja toteuttamiseen

Treenimotivaation hiipuminen voi johtua myös siitä, että omat tavoitteet ovat olleet liian kaukaisia tai epämääräisiä.

Polarin A370, M430, M200, M600 ja V800 -sykemittareiden avulla on mahdollista asettaa konkreettisia tavoitteita, joiden saavuttamisen seuraaminen on helppoa: tänään kävelen 1000 askelta enemmän kuin eilen tai juoksen 10 minuuttia pidempään kuin viime lenkillä.

Smart Coaching -ominaisuudet auttavat tavoitteiden saavuttamisessa. Esimerkiksi sykealueiden ansiosta lenkin aikana on mahdollista tarkkailla, milloin siirrytään henkilökohtaiselta rasvanpolttoalueelta kunnonkohotusalueelle. Näin kuntoilija tietää tarkkaan miten kovaa hölkkää vaaditaan, että kunto kohenee tai vaihtoehtoisesti millä sykealueella on pysyteltävä, jotta rasvanpoltto olisi mahdollisimman tehokasta.

Kaksi Polarin sykemittareita käyttävää juoksijaa
Sykemittari auttaa treenaamaan oikealla teholla: haluatko parantaa kestävyyskuntoasi vai polttaa rasvaa?

Kaikki Polarin mittarit antavat myös käyttäjän henkilökohtaisiin taustatietoihin perustuvan päivittäisen aktiivisuustavoitteen.

Yksinkertaisimmillaan oma tavoite voi olla täyden aktiivisuuspalkin näkeminen mittarin näytöllä päivän päätteeksi. Kun sen saavuttaminen alkaa tuntua helpolta, voi panoksia nostaa uusilla treenitavoitteilla.

Mittari kertoo koska treenit ovat liian kovat

Kun halutaan parantaa tuloksia, treenataan usein todella kovaa, jolloin sykkeet nousevat liian korkealle. Tulokseton itsensä piippuun ajaminen saa kenen tahansa motivaation lopahtamaan. Sykemittari opastaa miten treenataan oikein henkilökohtaisia sykealueita hyödyntäen siten, että saadaan tuloksia.

Esimerkiksi juoksun kehittymisessä avain on monipuolisuudessa. On maltettava tehdä sekä pitkiä matalan sykkeen lenkkejä, että kovempitehoisia lyhyitä intervalliharjoituksia. Juoksua aloittelevien ongelma on usein liian kova vauhti. Kunto ei kehity, paikat tulevat kipeiksi ja into lopahtaa.

Polarin M600 -älykellon karttatoimintoja tarkkaileva juoksija.
Polar M600 -älykellossa on Googlen kartat, joten et pääse eksymään uudessakaan maastossa.

Kun treenatessa käyttää sykemittaria, jälkikäteen on helppo vertailla erilaisten treenien kuormittavuutta: pitkä matalan tehon pyörälenkki voi olla kuormittavampi kuin lyhyt maksimaalista suorituskykyä vaativa porrastreeni. Vertailemalla jälkikäteen omia treenejä viikko- ja kuukausitasolla saa totuudenmukaisen kuvan omasta tekemisestä; treenaatko sittenkään niin monipuolisesti kuin luulit, maltatko pitää lepopäiviä ja ehtiikö kehosi aidosti palautua?

Mittari varmistaa riittävän palautumisen

Kun treenamiseen on saatu motivaatio ja sitä halutaan pitää yllä, on tärkeää huomioida myös palautuminen. Mikäli keho ei ehdi palautua riittävästi, harjoituksista ei ole enää hyötyä, kehitys lakkaa ja motivaatio hiipuu.

Polar

 

Polarin urheilukellot antavat todellisen kuvan palautumisen tilasta ja huomioivat koko päivän suoritukset. Sykemittari kertoo, koska on otollista taas harjoitella. Palautumisen tilan jatkuva seuranta auttaa suunnittelemaan harjoitukset niin, että vältytään yli- tai aliharjoittelulta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *